KINGCALLE ROTUNA

Rotuna kingcharlesinspanieli on ainutlaatuinen tuttavuus. Jo yksistään sen kuninkaallinen historia tekee rodusta mielenkiintoisen - se on yksi niistä harvoista roduista, joita on alunperinkin jalostettu nimenomaan seuralaisiksi ja lemmikeiksi. Rotu on niin Suomessa, kuin muuallakin maailmalla harvinainen. Rekisteröintimäärä Suomessa on noin kymmenkunta koiraa vuodessa ja vastaavasti Iso-Britanniassa ja USA:ssa n. 200 kpl/vuosi - rodun suurin suosio on tällä hetkellä Ranskassa, jossa rekisteröintejä n. 300 kpl/vuosi.

Luonne

Kingcharlesinspanieli (tai tuttavallisesti kingcalle - vrt. engl. 'Charlie') on luonteeltaan iloinen, lempeä, älykäs ja toimelias. Kingcallen luonnetta voidaan kuvata myös positiivisessa mielessä itsepäiseksi, kummalliseksi ja pidättyväiseksi. Rotu tekee mielellään tuttavuutta uusien ihmisten, asioiden, tavaroiden ja tilaisuuksien kanssa - mutta se haluaa usein tehdä niin omassa tahdissaan. Rotua voidaan pitää yhden perheen tai ihmisen koirana, koska se kiintyy syvästi omistajiinsa. Omistajansa kanssa se onkin valmis menemään vaikka läpi harmaan kiven, jos näin vaaditaan.

Ulkonäkö

Kingcalle on jämäkkä pieni kääpiökoira jolla on kokoonsa nähden suuri pää. Sen pyöreä kupolimainen kallo ja kalloa kohti kääntynyt kuono ovat sen tunnistettavimmat piirteet. Kingcallella on alaskiinnittyneet pitkähapsuiset korvat ja lempeäilmeiset, suuret tummat silmät. Rakenteeltaan kingcalle on vahvaluustoinen ja malliltaan neliömäinen. Kingcallella voi olla joko luonnostaan töpö tai pitkä häntä, jota se kantaa ylpeästi selkälinjan jatkeena. Kingcallet liikkuvat tyylikkäästi vapain askelin. Yleisilmeeltään tämä pieni kääpiöspanieli uhkuu itseluottamusta, ylpeyttä ja kuninkaallista syntyperäänsä.

Turkki

Rodun turkki on helppohoitoinen vaikka onkin suhteellisen runsas. Karva on silkkistä ja erityisen pitkää korvien hapsuissa, rinnassa, etu ja takajalkojen takapuolella ja usein myös hännässä. Karva voi olla lievästi laineikasta mutta ei saisi kihartua runsaasti. Turkin yleiseen kunnossapitoon riittää n. kerran-pari viikossa kunnollinen selvitys ja harjaus sekä pesu kun koira tuntuu tai näyttää likaiselta.

Värit

Black & tan: Musta punaruskein merkein. Syvä, kiiltävän musta, jossa kirkkaan mahonginpunaiset merkit kuonossa, raajoissa, rinnassa, korvien sisäpinnalla, hännän alapuolella ja täplinä silmien yläpuolella. Valkoinen laikku rinnassa on virhe. Tricolour: Helmenvalkea pohjaväri, jossa tasaisesti mustia laikkuja, kirkkaan punaruskeat (tan) merkit poskissa, korvien sisäpinnalla, hännän alapuolella ja täplinä silmien yläpuolella. Silmien välissä on leveä valkea piirto, joka jatkuu otsalle. Blenheim: Helmenvalkea pohjaväri, jossa tasaisesti kastanjanpunaisia laikkuja. Leveä ja selvä otsapiirto, keskellä kalloa tulisi olla pienen kolikon kokoinen, kirkkaan kastanjanpunainen täplä. Ruby: Yksivärinen, syvän kastanjanpunainen.

Rodun neljä eri väriä on alunperin nimetty kovin kuninkaallisesti; Black & tan -värinen sai nimen 'King Charles', Tricolour nimen 'Prince Charles', 'Blenheim' -nimitys ruskea-valkoiselle värille juontaa juurensa Malborough:n herttuan isännöimään Blenheimin palatsiin ja 'Ruby' -nimi punaruskealle kääpiöspanielille tulee rubiini-jalokiveltä. King- ja Prince Charles -nimitykset taitavat kuitenkin olla nykyään käytössä ainoastaan Yhdysvalloissa.

Terveys

Rodun pieni kanta tekee sen erityisen haavoittuvaksi perinnöllisten sairauksien ja vikojen suhteen. Kuten kaikki rodut, myös kincharlesinspanielin kannassa esiintyy tiettyjä perinnöllisiksi todettuja sairauksia. Rodun pienen kannan takia ei valitettavasti voida laatia kattavia tilastoja ja tutkimustuloksia näiden sairauksien esiintymisestä. On kuitekin tiedossa, että rodussa esiintyy perinnöllistä sydänvikaa, erilaisia silmäsairauksia sekä polvilumpion sijoiltaanmenoa (patella luksaatio) - suurin osa sairauksista on yhteisiä cavalierin kanssa, joten kannattaa perehtyä cavalierilla esiintyvistä sairauksista kertovaan sivuun. Kingcalleilla esiintyy lisäksi seuraavia perinnöllisiksi luokiteltavia sairauksia ja vikoja: häntämutka, kitalakihalkio, vesipää, napatyrä, leuan virheasennot, purennan virheet, hammaspuutokset, kivesvika.

Hoito

Kingcallen hoito ei poikkea perustoimenpiteiltään muiden koirien hoidosta. Vähintään viikottaisen turkinhoidon yhteydessä tulisi tarkistaa koiran yleiskunto, simät, korvat ja kynnet. Turkkiin syntyy helposti varsinkin syksyisin kurakelien takia ja koiran karvanlähdön ja nartun juoksuajan yhteydessä takkuja - näitä syntyy tietysti myös silloin, jos turkkia ei kammata tai harjata läpi kyllin usein. Likainen karva takkuuntuu myös helpommin kuin puhdas, joten kunnon pesu aina kun siltä tuntuu on tarpeen. Kingcallen turkkia ei trimmata millään tavoin, mutta tassujen anturoiden väleihin kasvavat karvat on hyvä leikata säännöllisesti, koska ne kasvavat leikkaamatta hyvinkin pitkiksi. Nämä karvat saattavat mennä takkuun, kerätä likaa ja jäädessään usein kosteiksi pitkäksi aikaa voivat edesauttaa tulehduksien syntymistä sekä saattavat myös vähentävää koiran anturoiden pitoa liukkailla alustoilla.

Lisäksi

Vaikka kingcallen ulkonäkö ei miellytäkään kaikkien silmää, voidaan rotua verrata hienoimpaan kaviaariin:

Harvalla on sellaista mahdollisuus saada, vielä harvempi siitä todella pitää - mutta ne jotka sitä rakastavat, eivät tiedä mitään parempaa.

© Sara Swanljung

RODUN HISTORIA

Kingcharlesinspanielin historia ulottuu syvälle historiaan ja nivoutuu eri maiden hoveihin, hallitsijoihin ja kuninkaallisiin. Hyvin usein kerrotaan, että rotu on alunperin lähtöisin kiinasta tai Japanista, mutta tosiasiassa se on syntynyt Brittein saarilla, 1800-luvulla. Rodun juuret ovat kuitenkin muinaiset ja seurakoiran rooli kulkee vahvasti sen alusta lähtien.

Rodun perustana on ollut meidän nykyisin tuntemamme cavalier (jonka historiasta kannattaa lukea myös täältä) - kingcallea pidempikuonoinen, tasakalloinen ja monia satoja vuosia ylhäisön seurassa viihtynyt kääpiöspanieli, joka 1800-luvun edetessä ei vain kenties ollut enää ulkonäöltään kyllin muodikas. Tässä vaiheessa kingcharlesinspsnielin nykyinen ulkomuoto (kupolipäinen ja lyttykuonoinen kääpiökoira jolla alaskiinnittyneet korvat) sai syntynsä, kun pidempikuonoisesta tyypistä haluttiin samankaltainen, kuten suosioonsa nousseet mopsi ja pekingeesi.

Lady Lytton (s. Judith Blunt 1873-1957, Wentworthin 16. paronitar) on tutkinut rodun syntyä laajalti ja asemansa ansiosta päässyt myös monien oikeiden lähteiden äärelle. Kirjassaan 'Toy Dogs and Their Ancestors'(Duckworth, London, 1911) hän kirjoittaakin perusteellisemmin, kuin mikään muu yksittäinen lähde, rodun synnystä, sen juurista ja historiasta - suosittelen kirjaa lämpimästi, mikäli joku sen jostain käsiinsä saa.

Kääpiöspanielien historiaa on mielenkiintoista seurata maalausten avulla. Euroopan hovimaalarit ovatkin ikuistaneet varmasti useita tuhansia maalauksia, joissa joko muotokuvassa ylhäisönaisen seurassa tai yläluokan ihmisten jaloissa pyörivät pikkuspanielit. Nämä koirat ovat nimenomaan nykypäivän cavalierin kaltaisia aina 1800-luvulle asti. On vaikeaa selvittää koirarotujen historiaa monien satojen vuosien jälkeen niiden synnystä - mutta koska ainoat käytössä olevat lähteemme näiden maalausten lisäksi ovat rajalliset, on vain luotettava niihin lähteisiin ja johtopäätöksiin, jotka tuntuvat todennäköisimmiltä.

Eurooppalaisissa maalauksissa ja seinävaatteissa esiintyvien kääpiöspanieleiden lähtökohtana on mahdollisesti Italiassa ja Maltan alueella vallinneet koiratyypit. Italia oli kauppayhteyksissä itämaiden kanssa jo 700-800 -luvuilta lähtien ja näihin pieniin koiriin oletettavasti n. 1200-luvulla risteytyivät kaukoidästä tuodut kääpiökoirat. Tuloksena ovat olleet pienet ruskea-valkoiset kääpiöspanielit, joista ensimmäiset kuvaukset taidehistoriassa löydämme Arras-seinävaatteesta (Offering of the heart) sekä Tizianon erittäin kuuluisasta Urbinon Venuksesta.

Vanhin värimuunnos on edellä mainittu ruskea-valkoinen ja sen juuret ovat kaukoidässä, tarkemmin ja oletettavasti Kiinassa. Mustavalkoisia pienikokoisia spanieleita esiintyi huomattavasti mm. Hollannissa ja Ranskassa ja niiden oletetaan tulleen Brittein saarille vasta Henrietta Marian (Kaarle I:n vaimo, 1625-1649) tuomana. Näiltä yksilöiltä kuitenkin puuttui tan-väritys. Tricolour-väri sai syntynsä vasta paljon myöhemmin n. 1880-luvulta eteenpäin kun mustavalkoinen tyyppi risteytyi black& tan -värisen kanssa.

Todisteita ei löydy siitä, että black & tan -värisiä kääpiöspanieleita olisi esiintynyt jo 1600-luvulla, vaan ne ovat luultavasti ilmenneet vasta myöhemmin risteytyksestä silloiseen mustaan (joidenkin lähteiden mukaan väriltään myös musta ruskein merkein, eli nykyisin tuntemamme black & tan) vesispanieliin, nyt jo sukupuuttoon kuolleeseen pyrame-spanieliin. Kokopunainen ruby-väri on puolestaan oletettu tulos black& tan värisen kääpiöspanielin risteytyksestä puna-valkoisen rodun edustajan kanssa. On myös olemassa lähteitä, joissa Pyrame-spanieleiden kerrotaan joskus olleen kokonaan punaisia.

Kingcallen 'lyttykuono' johtaa juurensa mitä luultavimmin bulldogin tyyppisiin koiriin eikä mopsiin, niinkuin yleisimmin oletetaan. Lady Lytton vahvistaa myös oletuksen vääräksi kertomalla nähneensä vahinkopentueen jossa olivat kingcharlesinspanieli ja mopsi vanhempina. Kaikilla pennuilla oli musta maski ja mustat siimat selässä - mopsin väritys olisi esiintynyt voimakkaammin kannassa, eikä merkintöjä tallaisista yksilöistä ole. Myös Mopsin häntä ja pään ja leuan muoto (Mopsilla huomattavasti heikompi alaleuka) poikkeavat liian voimakkaasti kingcharlesinspanielista. Leuan muoto on myös oletettavasti liian leveä ollakseen peräisin toiselta epäillyltä risteytymisrodulta Japanese chiniltä. Miten rotu tarkalleen sitten syntyikään, näiden jalostusvalintojen seurauksena vanhantyyppinen pidempikuonoinen kääpiöspanieli hävisi lähes täydellisesti ja tilalle muodostui nykypäivän kingcharlesinspanieli.

Kingcharlesinspanieli sai vihdoin virallisesti nimensä vuonna 1903 (King Charles Spaniel) ja nautti rajallisesta, mutta uskollisesta suosiosta aina ensimmäiseen maailmansotaan asti - joka verotti jalostusmahdollisuuksia kaikkien koirarotujen kohdalla. 1920-luvulla herännyt kiinnostus vanhantyyppiseen pitkäkuonoisempaan kääpiöspanieliin johti vuonna 1928 perustettuun Cavalier King Charles Club:iin ja vanhantyyppinen rotu herätettiin henkiin muutamien kingcharlesinspanieleiden avulla. Oletettavasti nämä olivat kingcharlesinspanielien 'jalostusohjelmasta' poistettuja hieman kuonollisempia yksilöitä.

Nykyään kingcharlesinspanieli on British Kennel Club:in 'Vulnerable Native breeds' -listalla (eli rodut joiden rekisteröintimäärä on alle 300 pentua vuodessa), ja verrattuna Cavalier kingcharlesinspanieliin (jonka rekisteröintimäärät ovat yksistään Iso-Britanniassa yli 10 000 kpl vuodessa) se on erittäin harvinainen. Rodun suosio tuntuu olevan tästä huolimatta turvattu, koska sen harrastajat ja kasvattajat ovat sille niin uskollisia. Kuten monen rodun kohdalla sanotaan - jos sinulla on kerran kingcharlesinspanieli, niin sinulla on aina kingcharlesinspanieli. Rodun parista löytyykin paljon sille täysin omistautuneita ihmisiä ja pitkän linjan kasvattajia.

© Sara Swanljung